Vanha posti, mutta edelleen täyttä asiaa ja hyvä muistutus itselleni siitä, että joka ikinen päivä olen vastuussa itse omasta hyvinvoinnistani, terveydestäni, ihmissuhteistani ja kaikesta mitä elämässäni on.
Kirjoitettu 07.05.2009 Klo. 07:54, alunperin postitettu tänne
Tänään on pakko kirjoittaa aiheesta, joka on pyörinyt mielen päällä viikkoja. Ehkä kuukausia. Vuosiakin, mutta en ole suostunut avaamaan silmiä ja hyväksymään tosiasioita. Tämä kuuluisi varmaan Flowblogiin, mutta ehkä tänne laitettuna joku muukin voi hyötyä.
Kuinka voit olla aito toisille, jos et ole aito itsellesi?
Itselleen rehellisenä oleminen on vaikeinta kaikesta. Nuo sanat…
MINÄ OLEN VASTUUSSA
… ovat vaikempia mutta myös tuloksekkaimpia mitä suustaan voi päästää. Kun vihdoin kykenee sanomaan nuo sanat ääneen, on iso kissa nostettu pöydälle. Sitä kissaa ei voi enää laittaa takaisin pöydän alle. Ainoastaan tiedostettuja ongelmia voi käsitellä ja niistä voi päästä irti.
Minä olen vastuussa kaikesta elämässäni. Kaikista tuloksista joita halusin, mutta myös kaikista joita en halunnut.
Olen vastuussa siitä että pääsin opiskelemaan, minä itse tein sen, sain aikaan jotakin mihin minulla oli palava motivaatio. Minä itse suoritin tutkinnon. On minun vastuullani, että otin koko tutkinnon suorittamisena. Ei ollut koulutusohjelman syy, että en saanut opiskelusta irti niin paljon kuin nyt jälkeenpäin katsottuna olisin halunnut. Minä itse valitsin asenteeni opiskelua kohtaan.
Olen vastuussa siitä että vuosia sitten annoin huonon suhteen jatkua ja jättäydyin henkisen väkivallan uhriksi. Oli minun oma vikani, etten aiemmin päättänyt nousta jaloilleni ja lähteä. Oli myös minun oma hyvä päätökseni lopulta laittaa piste tuolle suhteelle.
Olen vastuussa siitä, että tein hienon päätöksen ja aloin opettelemaan terveitä elämäntapoja päästyäni omilleni. Tuo päätös on tuonut elämääni paljon hyvää, mutta myös erityisen vaikeita aikoja. Olen itse vastuussa siitä, että välillä koko touhu on saanut nimen “v*tun fitness”, eikä mikään ole mennyt niinkuin olisin halunnut.
Olen vastuussa siitä että ennen ensimmäistä kisadieettiäni näytin barbababalta ja vastuussa myös siitä että menin ensimmäisiin kisoihini vajaakuntoisena. Vika ei ollut valmentajassani eikä dieetissä. Minä itse tein kaikki tulokset, halusin niitä tai en.
Olen vastuussa siitä, että toinen kisadieettini meni niin hienosti. Olen vastuussa siitä että menestyin paremmin kuin alunperin uskalsin unelmoida, minä tein sen työn. Se ei ollut valmentajani tekosia. Hän tarjosi vain kartan, oli kompassina, minä itse suunnistin maaliin.
Olen vastuussa siitä, että kisadieetin jälkeen lihoin kahdessa kuukaudessa 15 kiloa. Minä itse ajoin kehoni siihen pisteeseen ettei se voinut muuta. Ei olllut valmentajieni vika että ruokavalio ei sopinut minulle. MINÄ päätin noudattaa sitä. Minun mielentila oli minun omalla vastuullani. Tein itse kaikki päätökset, myös sen, keneen päätin luottaa.
Olen vastuussa kaikesta mitä olen tuntenut viime vuosina. Häpeästä, epäonnistumisen tunteesta, epävarmuudesta, hyväksynnän tarpeesta, itselleni valehtelusta, töihin liittyvistä valinnoista niin hyvässä kuin pahassa, onnellisesta avioliitostani, uskomattoman ihanasta sisaruussuhteesta siskoni kanssa, lämpimistä ystävyyssuhteistani, siitä että välini vanhempiini ovat niin rakastavat, kaikista elämäni valinnoista.
Olen vastuussa siitä kun kerta toisensa jälkeen olen tipahtanut takaisin huonoihin tapoihin joiden kanssa olen pyristellyt vuosikaudet. Tunnesyömisestä, jonka katson voitetuksi vasta sitten kun aidosti voin sanoa että tavat eivät ole toistuneet vuosiin. Siitä etten ole siinä kunnossa missä haluaisin olla. Myös kaikista niistä upeista oivalluksista, joita olen saanut, siitäkin huolimatta että usein olen palannut takaisin tuttuihin, jo aiemmin ei-toimiviksi havaitsemiini tapoihin.
Olen vastuussa siitäkin, että olen vuosia puhunut kisaamisesta mutta en ole saanut vuoden 2006 jälkeen aikaan sitä mistä olen puhunut. Olen vastuussa siitä, etten ole osannut vetää rajaa siihen, mihin resurssini riittävät kerralla. Olen vuosia suorittanut elämääni kuten tein myös tutkintoni suhteen. Uskotellut itselleni usein ihan muuta. Se on syvälle juurtunut tapa, johon palaaminen on aina yksinkertaisesti helppoa. Laput silmillä on helppo olla. Silloin ei tarvitse ajatella, eikä varsinkaan ajatella ottavansa vastuuta.
Olen vastuussa päätöksestä, että haluan oppia tuntemaan itseni kaikilla tasoilla, kuinka paljon tahansa se lopulta sattuukin. Uskon että aitous vie lopulta tuloksiin.
Miksi puhua sydämen äänen kuuntelemisesta, jos sitä ei pysty edes tekemään itse?
Onneksi olen myös vastuussa siitä, että viime aikoina tekemäni radikaalit päätökset elämässäni vievät minua askel askeleelta enemmän kohti sitä, mitä todellisuudessa haluan olla ja tehdä. Olen kiitollinen kaikesta mitä on tapahtunut, koska muuten en olisi tässä.
Ihmisen mieli on kummallinen, pohjimmiltaan äärimmäisen laiska. Se ei halua muuttua, koska muuttuminen sattuu. Elämäntapojen ja asenteiden muuttaminen vaatii jostakin vanhasta luopumista. Aina kun jostain luopuu, jotain myös saa.
Mitä kylvän, sitä niitän. En voi istuttaa turnipsin siemeniä ja toivoa kädet ristissä saavani vesimeloneja. Turnipseja tulee, vaikka tekisin mitä tahansa sadetanssia kasvimaan ympärillä.
“We all must find our place of vulnerability and give fully of our selves - the results are powerful… the results are empowering…. the results are powerful empowering little miracles.”
-Renee Willis
0 comments:
Post a Comment