Biosignature 1, NYC

|
Täällä ollaan taas maailmalla :) Viisi päivää höntsäilyä Nykissä takana ja tänään alkoi Biosignature 1 -kurssi Radisson-hotellissa Times Squaren tuntumassa. Iso porukka ja jälleen kerran oppilaita on ympäri maailmaa, aina Uudesta Seelannista Dominikaaniseen Tasavaltaan ja Unkariin. Valtaosa on tälläkin kertaa jenkkejä ja brittejä.

Charles on aivan elementissään ison porukan edessä. Koko päivä meni tosi hauskoissa tunnelmissa, kun CP viljelee huumoriaan ja lataa tulemaan juttuja joista varmaan tiukkapipoisimmat ottaa herneitä nenään pussillisia... kurssi on jo nyt ensimmäisen päivän jälkeen monella tavalla erilainen kuin vuosi sitten. Meitä sertifikaattiaan uusivia on kurssilla useampia ja on aivan selvää, että mitä useammin kurssin käy, sitä syvemmäksi tieto uppoaa ja paremmin Biosignaturea osaa hyödyntää erilaisten asiakkaiden kanssa. Moni juttu tuntuu hyvin yksinkertaiselta paperilla, mutta kun edessä istuu oikea ihminen on asia usein ihan eri.

Tänään aloitimme kurssin käymällä läpi Biosignaturen konseptia. Charles kertoi kuinka hän 1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa alkoi hyödyntää havaitsemiaan yhtäläisyyksiä hormonien ja kehon rasvojen välillä urheilijoiden suorituskyvyn parantamisessa. Aluksi systeemiä käytettiin pelkästään urheilijoilla ja siitä saivatkin avun monet niinkin merkittävästi, että Charles muistaa aina kertoa kuinka moni urheilija on päässyt tienaamaan miljoonia sen kautta että ovat saaneet kroppansa parempaan tasapainoon. Hormonien optimointi kun tarkoittaa nopeampaa palautumiskykyä, parempaa lihaskasvua ja tietysti kaikin puolin suorituskykyisempää kroppaa. Miksi muuten urheilijat käyttäisivät kiellettyjä aineita? Biosignaturen ideana on kuitenkin TASAPAINO. Eli terveyden optimointi. Ei se, että vedetään joku taso äärilaitaan jolloin systeemi heilahtaa epätasapainoon. Kiellettyjen aineiden kanssa usein tämä on se juttu. Lisäksi elimistön ulkopuolelta tulevat synteettiset aineet ovat kaikkea muuta kuin kropan toimintaa tukevia ja tasapainottavia. Biosignaturella taas voidaan auttaa kroppaa itse tasapainottamaan itsensä, kaikkien järjestelmien suhteen: hormonitoiminta, maksan ja koko elimistön puhdistusjärjestelmä, aivojen toiminta, suolisto, lihaskasvu, rasvanpoltto, energiantuotto ja niin edelleen.

Vuonna 2001 Charlesin systeemistä tehtiin ensimmäisen kerran juttua Oxygen-lehteen. Tällöin hän keksi myös menetelmälle nimen ja siitä tuli Biosignature Modulation - modulation of your biological signature. Charles on nykyisin hyvin tunnettu siitä, että hän saa ennätysajassa mm. kansikuvamallit kuntoon Oxygenin kuvauksia varten. Biosignaturen yksi mielenkiintoisimmista lupauksista kun on täsmärasvanpoltto. Kursseilla olen lukemattomia kertoja kuullut tarinan kansimallista, jonka jalat Charlesin vastaanotolle tullessa näytti samalta kuin "raejuusto verkkosukkahousuissa" eli ilmeisesti näky ei ollut kovin imarteleva. Tässä kohti kyseessä on ollut siis vahvasti estrogeeninen nainen, jonka Charles sai sitten kuntoon Biosignaturen estrogeeniohjelmalla nopsasti. Tällöin tärkeimpiä asioita ovat maksan ja suoliston toiminnan optimointi (estrogeenien poisto vaatii maksan ja suoliston hyvän kunnon ja toiminnan) ja ylipäätään liikaestrogeenin liikkeelle saaminen rasvakudoksista. Reisissä majaileva rasva kun pitkälti johtuu liiallisesta estrogeenin tuotannosta tai elimistön ulkopuolelta tulleista, kropasta poistumattomista estrogeeneistä (esim. e-pillerit, muovit jne). Jalat on kehon kaatopaikka. Ja suuri osa toksiineista tykkää pesiä rasvakudoksessa. Rasvalla on aina syy olla!

Iltapäivällä etenimme insuliinin tasapainotukseen. Näitä tietoja käytän yleisimmin omien asiakkaideni kanssa, koska me suomalaiset ollaan ihan oikeasti pre-diabeettinen (ja diabeettinen) kansa. Se leivänsyönnin määrä mitä Suomessa harrastetaan, on jotain ihan älytöntä. Kun ihmistä ei ole tehty syömään viljoja, on täyttä järjettömyyttä ladata päivittäin sellaisia määriä hiilareita kroppaan - varsinkin kun suomalaisilla on useammin todella huono hiilareiden sietokyky. Ruokaympyrän suositukset sopivat harvoille. Moni asiakkaani on noudattanut pitkään "terveellistä suomalaista ruokavaliota". Ihan kiva asia, jos harrastaa hyvin hyvin raskasta liikuntaa (ts. muutakin kuin jooga ja bodypump) JA kuuluu siihen 25% ihmisistä jotka sietävät hiilareita hyvin :)

Mittauspisteistä harjoittelimme leuan ja posken mittaamista. Nämä pisteet eivät korreloi mihinkään hormoneihin, mutta ovat tärkeitä rasvanpolton kannalta. Kroppa alkaa ensimmäisenä aina polttaa rasvaa sieltä, missä sitä ei tarvita mihinkään. Eli kasvoista. Sen vuoksi mittausmenetelmä, joka ei ota huomioon kasvojen pisteitä, voi esim. ensimmäisen kahden viikon aikana näyttää täysin toimimattomalta. Erityisesti reilusti ylipainoisella kasvot lähtevät kapenemaan ensimmäisenä. Visuaalisesti tätä ei näe helposti kun joka päivä katsoo itseään peilistä. Pihdit on kuitenkin armottomat ja niiden avulla näkee selvästi, mitä elimistössä tapahtuu.

Päivän kohokohtana oli vielä juttutuokio Hypertension Instituten johtajan, Mark Houstonin kanssa. Hän on myös kurssilla ja käyttää Biosignaturea lääkäripraktiikassaan. Mark on erittäin arvostettu lääkäri, yksi USA:n huippuja sydän- ja verisuonitautien asiantuntijoista. Charles ja Mark ovat tehneet yhdessä tutkimuksen jossa tutkittiin Biosignaturen insuliinipisteiden (selkä, "jenkkkakahvat") ja hormoniarvojen yhtäläisyyksiä. Niissä on selvä korrelaatio - jos rasva kasautuu jenkoiksi, on insuliinitaso liian korkea. Ja jos selkä kerää rasvaa, on kropassa vähintään alkava insuliiniresistenssi. Tästä aiheesta pääsen haastattelemaan Markia tulevaa Biosignature-aiheista kirjaani varten tällä viikolla.

Esimerkiksi minun kroppani on geneettisesti huono sietämään hiilareita: selän piste ei ole missään vaiheessa ollut alhainen. Tällaisten tietojen saaminen itselle hyvissä ajoin voi estää myöhemmällä iällä puhkeavien kroonisten sairauksien, esim. verisuonitautien esiintymistä merkittävästi. Isälläni todettiin korkea verenpaine vastikään ja olin jo toissakesänä kertonut hänelle, että Biosignature näyttää hänellä olevan korkean sydän- ja verisuonitautiriskin. Joskus asiat pitää vaan nähdä kantapään kautta!

NYC kuittaa tältä päivältä :) Huomenaamuna taas salille ja sieltä kurssin kakkospäivä alulle!

1 comments:

Luolamies said...

Aijai kun kuulostaa mielenkiintoiselta :). CP:llä on kyllä hyviä artikkeleita, työkaverit varmaan ihmettelevät, mitä mie itsekseen naureskelen siinä työpöydän äärellä :D

Olisipa mukava päästä itsekin tuolle kurssille..